HuimaUrholle ensimmäinen voitto Nelosessa

21.5.2022

Mikko Huttunen

Aurinkoisena torstaina 19.5. HuimaUrhon autokolonna matkasi Palokan tekonurmelle JJK/Citykettujen vieraaksi. Ottelu näytti alkuun melko tasaiselta, joskin HuimaUrho piti palloa ehkä hitusen enemmän. Noin kymmenen minuutin kohdalla vieraat iskivät ensimmäisen kerran. Joni Terho laukoi ja kotijoukkueen maalivahti haparoi pallon maaliin. Tämän jälkeen myös kotijoukkueella oli omat paikkansa. Laukaukset eivät kuitenkaan löytäneet kohdettaan ja loput siivosi HuimaUrhon puolustus. Hieman jakson puolivälin jälkeen HuimaUrho loi jälleen maalipaikan. Jeremias Heinonen teki laidasta juoksun ja keskitti palloa maalille. Koko joukon yli leijaillut pallo tuli lopulta toisesta laidasta juosseelle Lauri Karille, joka tälläsi pallon oikeaan yläkulmaan. 0–2 lukemat jäivät myös taukolukemiksi.

Toiselle jaksolle HuimaUrho teki pari vaihtoa ja paikat alkoivat lisääntymään. Maaliteosta vastasi ensin kuitenkin kotijoukkue. Vieraiden puolustuksen ehkä hieman löysäillessä Valtteri Koskinen kävi tuikkaamassa kavennuksen. Tästä sisuuntunut HuimaUrho alkoi painamaan entistä enemmän päälle. Painostus tuotti tulosta jo kuusi minuuttia edellisestä kun Anton Lönnqvist lisäsi vieraiden johdon lukemiin 1-3. Vierailla oli toisella jaksolla muutama huipputontti tehdä lisääkin maaleja. Maaleja ottelussa ei kuitenkaan enää nähty. HuimaUrho otti avausvoittonsa Nelosessa, kuinka ollakkaan juuri neljännessä ottelussa.

Kapteeni Joni Terho muotoili ottelun näin:

– Tasainen ensimmäinen jakso, toiselle jaksolle muutama vaihto ja alettiin saada paljon maalipaikkoja. Niistä olisi kyllä voinut iskeä muutaman lisääkin.

– Ansaittu voitto tällä porukalla. Puolustuslinja oli erittäin kovalla asenteella pelissä, eritysesti molemmat laitapakit (Jeremias ja Jussi) pelasivat todella hyvän pelin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin taas.

Seuraava ottelu Nelosessa HuimaUrholla on jälleen vierasottelu. Tuo ottelu pelataan Jyskän tekonurmella 25.5. kello 20 ja vastassa silloin LPK.