HuimaUrho taisteli minkä pystyi – Rangers jyräsi vahvalla materiaalilla
16.9.2022
Mikko Huttunen
Torstai-ilta pimenevässä Palokassa.
– Vastassa sarjakärki Rangers valtavan kovalla rosterilla. Lähtökohdat ei helpoimmasta päästä, tuumaili Joni Terho.
HuimaUrho matkusti Palokkaan sarjaa dominoineen Rangersin vieraaksi. Kotijoukkue oli saanut kyllä Nelosen peliin melkoisen nipun kasaan. Rosterissa peräti kolme entistä liigapelaajaa sekä useita kakkostakin pelannutta pelaajaa. Materiaali on kyllä järkyttävän kova tälle tasolle ja se on ehkä hieman näkynytkin tuloksissa kauden edetessä. Ainoastaan sarjakakkonen KaPa-51 oli kotonaan onnistunut tasaamaan pisteet muuten kaikki ottelut voittaneen Rangersin kanssa.
HuimaUrho aloitti ottelun ennakkoluulottomasti kovalla asenteella. Aivan alussa jopa hallitsi palloakin. Melko nopeasti kuitenkin hallinta kentällä siirtyi kotijoukkueelle. Reilun vartin pelin jälkeen hyvin taistelleille vieraille tuli sitten kylmää vettä niskaan. Tuomari vihelsi hieman heppoisen näköisen pilkun, eikä Hiltusen Mikko erehtynyt. Kuusi minuuttia myöhemmin keskikentällä operoinut Petrus Lukkari lähetti maagisen pystysyötön Joni Terholle. Jonilla oli aikaa sijoittaa varmasti ohi maalivahdin lukemat tasoihin. Pari minuuttia myöhemmin pääsi Lauri Kari nokikkain molarin kanssa. Laurikin sijoitti pomminvarmasti pallon rysään ja vieraat johtoon. Ottelu kerkesi vanheta reilun neljä minuuttia, kunnes Rangers tuli tasoihin vapaapotkusta. Hiltusen illan toinen osui tarkasti alanurkkaan. Vielä pari minuuttia ennen jakson loppua Hiltunen laukoi komealla vasurikudilla hattutemppunsa täyteen.
Toiselle jaksolle kotijoukkue paransi asennettaan jonkin verran. Santtu Laaksonen lisäsi kotijohdon jo 4-2 lukemiin neljän minuutin pelin jälkeen. Hetkeä myöhemmin Terho toi vielä vieraat peliin mukaan rankkarista. Muutama minuutti myöhemmin lyötiin sitten sinetti hyvin taistelleelle HuimaUrholle. Eeli Autio ajettiin toisella keltaisella suihkuun. Samasta tilanteesta pallo jälleen pilkulle ja Hiltusen Mikko kiitti jo illan neljännellä osumallaan. Vahva materiaali alkoi näkyä nopeasti vajaalla pelannutta vierasjoukkuetta vastaan. Rangers meni lopulta menojaan. Tommi Temonen ja Santtu Laaksonen iskivät vielä maalit mieheen. Ja kun liigakokemusta omaava Matti Salkojärvi osui vielä pilkulta kertaalleen, oli tylyt 8-3 loppulukemat valmiit.
– Ensimmäinen puolisko pelattiin juuri niin kuin sovittiin. Joka jätkä loistavalla asenteella ja tsempillä pelissä mukana, kaiken kaikkiaan tasainen jakso. Toisella jaksolla vastustajan kokemus ja pallon liikuttaminen alkoi näkyä vastustamattomasti. Peli pääsi lopulta repsahtamaan melko tylyihin numeroihin, jatkoi kapteeni Joni Terho ottelun jälkeen.
– Vielä jaksetaan painaa kotona kauden viimeinen matsi kovalla asenteella ja lyödään kausi pakettiin hyvillä mielin.
HuimaUrhon kauden päättävä koitos pelataan Äänekosken pääkentän nurmella lauantaina 24.9. klo 14. Vieraaksi saapuu JIlves Jämsänkoskelta. Tuona päivänä muistetaan myös molempien seurojen legendaarisimpia pelaajia. Myös Huiman naiset pelaavat samana päivänä, joten kentällä tapahtuu monen tunnin ajan. Naiset saavat vieraita Kuopiosta, kun KuPSin kakkosjoukkue saapuu Äänekoskelle klo 16.30 alkavaan otteluun.